Etsitkö työntekijöitä Puolasta
Olemme olleet läsnä Puolan markkinoilla jo viisi vuotta, nopeasti kehittäen toimintaamme sekä toimitettavien palvelujen laajuutta. Puolassa APS PROFIT Polska on erikoistunut työntekijöiden hakuun/rekrytointiin kansainvälisille työnantajille seuraavilta aloilta: hoitosektori, metalli- ja tuotantoala, maatalous- ja rakentamissektori, kansainvälinen petrokemikaaliteollisuus (erittäin päteviä asiantuntijoita mukaan lukien). Tämän lisäksi Teamvikaren.dk auttaa etsimään työntekijöitä kaikille muillekin teollisuussektoreille, joko yksityisille tai julkisille – sekä korkeasti koulutettuja, että vähemmän koulutettuja työntekijöitä ja nuoria aloittelijoita kaikkiin työtoimiin.
APS PROFIT Polska arvostaa kovasti yhteyksiään asiakkaisiin. Tyydytämme helposti asiakkaiden tarpeita ja haemme ainoastaan sellaisia työntekijöitä ja asiantuntijoita, jotka täyttävät teidän vaatimuksianne. Pystymme löytämään teille sopivia ehdokkaita muutaman päivän kuluessa tai esitellä niitä välittömästi meidän tietokannastamme. Olemme myös valmiita järjestämään työntekijän saapumisen työpaikalle erittäin lyhyessä ajassa, asiakkaan kanssa sidotun sopimuksen perusteella. Viimeinkin, asiakkaan kanssa sidotun sopimuksen perusteella takaamme asiakkaalle oikeuden tarkastaa meidän ehdokkaamme pätevyyttä hänen saapuessaan työpaikalle, try & hire järjestelmän perusteella (työsuhde koeajan jälkeen). Vain kyseisen tarkastuksen myönteinen tulos edellyttää sen, allekirjoittaako ehdokas työsopimuksen, vai ei. Tämä antaa mahdolliselle asiakkaallemme mahdollisuuden vahvistaa ehdokkaan todellisia taitoja sekä hänen kelpoisuutensa työhön, ennen todellisen työsuhteen alkamista. Tämän tuloksena asiakkaan ei tarvitse maksaa ylimääräisiä kustannuksia.

Olemme myös valmiita harkitsemaan kaikenlaisia työsuhdemuotoja, ajatellen mahdollisia työntekijöitä teidän maissanne, lukuun ottaen erittäin mielenkiintoisen ja huomattavasti asiakkaitemme kuluja ja aikaa vähentävän systeemin sekä puolalaisten työntekijöiden ulkoistamisen agentuurisopimuksen perusteella, jonka allekirjoitamme me Puolassa ja teidän tiettyyn tehtävään tai työhön määrätty työntekijä, jos kyseessä on kausityö tai määräaikainen työ. Tämä vuokratyösysteemi tarkoittaa, etteivät työntekijät solmi työsuhdetta asiakkaan yrityksen kanssa, vaan ovat velvollisia meidän toimistomme suhteen, joka pitää huolen koko henkilökunnasta sekä siihen liittyvistä finanssipalveluista Puolassa. Teamvikaren.dk selostaa, laskuttaa, maksaa palkkoja ja valmistaa työntekijöiden vuositilityksen. Laskutamme teidän maksujanne ainoastaan laskun perusteella.
Jos olette kiinnostuneita meidän tarjouksestamme, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä suoraan Szczecinin Toimitusjohtajaan (puhumme erinomaista englantia):
Artur Sawastian
Johtaja
Emilii Plater 14b/U1, 71-635 Szczecin
Puh. + 48 914 624 312 -faksi + 48 914 624 071Tel. matkapuh. + 48 503 14 66 30
Ottamallaa meihin yhteyttä suoraan, soittamalla meidän toimistoon tai kirjoittamalla meille, saatte lisää tietoa meistä, meidän tarjouksestamme ja yhteistyöehdoista.